keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Mielipiteitä kiusaamisesta
Eli moi! :) Päätin nyt aloittaa kirjoittamalla tanne blogiin kiusaamisesta, haukkumisesta, fyysisestä väkivallasta tai no kaikinlaisesta kiusaamisesta :) Itellänihäkin on ollut kokemusta kiusaamista, mutta tällä hetkellä en ole enää koulukiusattu. Mun mielestä se on nykyään liian yleistä, että ihmistä kiusataan ihan tyhmistä syistä . Kukaan ei voi mitään jos on vammainen, lesbo, homo, transu tai erillainen ihminen eikä siitä pitäisi kiusata :/ Tuntuu itse siltä, että oon kattonut liian kauan vierestä , kun muita on hakattu , haukuttu, kiusattu ja päätynyt ilmoittamaan asioista kuraattorille jos tuntuu, että itse kiusattu ei kykene. Moni varmaan katsookin minua vähän oudosta kulmasta kun olen itsekkin vähän pelottava ja kaikki vaan kattoo , kuin olisin helvetillinen? :) Se, että nykyajassa kukaan ei huomioi edes välttämättä kiusatun olotilaa voi johtaa masennukseen, itsetuhoisuuteen tai muuhun pahempaan ja aiheuttaa myös kauheat traumat ihmiselle. Esim. kun minua kiusattiin ei opettajat ottaneet asiaan kantaa vaikka kerroin, joten piti itse kertoa vanhemmille et asiat alko järjestyy mitenkään. Uusi "Kiva Koulu" järjestelmä mikä useimmissa kouluissa on ei edes toimi kaikkialla sillä kiusaamista ilmaantuu eikä siihen oikein kukaan tahdo puuttua vaikka vaan sen takia ettei uskalla tai tiedä miten asiaan puuttu jotta se loppuisi , mutta olisi se kai jotain jos edes kertoisi eteenpäin? Kuraattorille? Terkkarille? En ala :D Kaikki katsoo vaan vierestä ja kulkee ohi kun jotakin hakataan, haukutaan ja kiusataan. Mikä näillä ihmisillä oikeesti on? Välillä tuntuu, että lapsien hyvinvointia Suomessa ei pidetä ollenkaan silmällä iästä huolimatta oli nuori tai vanha kiusaamista ilmaantuu päiväkodissa, ala-asteella, yläasteella ja joskus jopa jatkuu eteenpäin työelämään ... Kaikilla pitäisi olla oikeus on olla sitä mitä on ja piste!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)